Wikipediassa taiteesta puhutaan näin: "Taide on yksi kulttuurin peruskäsitteistä. Se koostuu erilaisten elementtien tarkoituksellisen järjestelyn tuloksista ja prosesseista, joilla pyritään vaikuttamaan tunteisiin tai ajatteluun subjektiivisella tasolla. Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline."
Ainakin näiltä osin pelit voisivat hyvinkin olla taidetta, osittain. Nimittäin pelit, kuten monet muutkin ilmaisunmuodot, ovat varsin erilaisia toisiinsa verrattuna. Mona Lisa on esimerkki kuvataiteesta, mutta mites sitten se pulpetin reunaan piirtämäni kirkkovene? Sibeliuksen sinfonia on taidetta musiikin muodossa, mutta voiko samaa sanoa myös Justin Bieberin singleistä?
No ei kyllä voi, tässä vaiheessa tulee vetää taiteen ja viihteen raja. Eli vaikka jotkut pelit (ja piirrokset ja musiikkikappaleet) voivatkin viihdyttää, ei niitä välttämättä kannata tämän määritelmän mukaan kutsua taiteeksi. Super Mario Bros. on eräs pelimaailman kiistattomista klassikoista, ja se on aina ohjauksesta, visuaalisesta ilmeestä ja tasosuunnittelusta lähtien mestarillinen peli. Silti, vaikka se vangitseekin ruudun eteen aina uudellleen ja uudellen, ei se nosta kovinkaan suuria ajatuksia ja tunteita (raivo poislukien) esille.
Miksi siis kuvailin Assassin Creedin ulkonäköä näillä sanoilla? Yksinkertaisesti siitä syystä, että pelissä luotu muinainen Jerusalem oli niin häkellyttävän kaunis, uskottava ja henkeäsalpaava. Se oli kuin kolmiulotteinen maalaus, johon pystyi astumaan sisään. Viimeaikoina pelejä onkin arvosteltu vertaamalla niitä jo olemassaoleviin taidemuotoihin, kuten elokuviin. Eräs esiin putkahtanut termi, "interaktiivinen elokuvakokemus", kuvaa pelejä joissa kerronta on hyvin samanlaista elokuviin verrattuna aina kuvakulmista ja leikkauksista lähtien, mutta samalla pelaajalla on mahdollisuus vaikuttaa käynnissä oleviin tapahtumiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on toissavuotinen Heavy Rain.
Ja tokihen peleissä on osa-alueita, joita voitaisiin pitää taiteena. Niissä nykyään jo lähes poikkeuksetta musiikkia, joka on isojen pelien kohdalla yleensä täyden orkesterin soittamaa. Pelien taustat ja ympäristöt luodaan maalausten ja piirrosten pohjalta, ainoa ero niissä on oikeastaan vain ylimääräinen ulottuvuus ja interaktiivisuus. Peliala työllistää jo enemmän näyttelijöitä kuin animaatio.
Mutta nämä kaikki osa-alueet voidaan irrottaa pelistä kokonaan ja ne olisivat silti "taidetta". Eli tästä tulee mieleen uusi kysymys; voivatko pelit itsessään, kaikkien näiden osa-alueiden summana luoda tunteita ja ajatuksia kuten muut taidemuodot? Voiko tämän kokemuksen takana olla jotain muuta kuin pelin kauniit maisemat tai hienot musiikkikappaleet?
Tähän en osaa mitään varmaa sanoa, mutta voin jakaa oman henkilökohtaisen kokemukseni. Pari kuukautta sitten pelasin lävitse Biowaren ensiluokkaisen Mass Effect-trilogian. Heti ensimmäisen pelin jälkeen oli selvää, että kyseessä oli tarinankerrontaa jollaista en ollut koskaan ennen kokenut. Pelin hahmot, dialogi, maailma ja tapahtumat pyörivät mielessäni päivien ajan. Kakkososan lopussa eräs sivuhahmoista kuoli oman virheeni takia. Sormeni eivät koskaan olleet lentääneet koneen virtanapille nopeammin. Kyseessä oli hahmo, josta en edes kovinkaan välittänyt, mutta halusin silti pelastaa hänet. Miksi, en tiedä. Kolmasosa iski kovimmin. Se sai minut itkemään miehisiä kyyneleitä. Saanen huomauttaa, että tähän ei ole mikään muu 'taidemuoto' koskaan kyennyt, lukuunottamatta kahta elokuvaa. Tämän sai siis aikaan pelisarja, nuorten roskaviihde.
Varmaan lopputulokseen en siis tässä höpinässäni päässyt, mutta ainakin itse tiedän mitä olen pelien kautta tuntenut, ajatellut ja kokenut. Ja jokainen niistä on saanut minut arvostamaan alaa pikkaisen enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti