maanantai 4. kesäkuuta 2012

Etsitään se vaikeampi tie

 Julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 1.6.2012

 Anna Voipio otti joukkosurmiin kantaa provosoivasti otsikoidulla mielipidekirjoituksellaan ”Taistelupeleillä koulutamme lapsistamme tappajia” (HS 30.6.2012). Voipion tekstistä sai sellaisen käsityksen, ettei kirjoittajalla itsellään ollut paljoa omakohtaista kokemusta peleistä ja pelaamisesta. Myös niiden vaikutuksista lapsiin oli tehty räikeitä väitöksiä, joita ei kuitenkaan jaksettu tukea millään tavalla.

 Pelien demonisointi ei ole uusi asia. Jokainen vuosikymmen on syyttänyt nuorten ongelmista nuorisoviihdettä sen useissa eri ilmenemismuodoissa. Ennen pelejä syntipukkina olivat elokuvat ja sitä enne rockmusiikki. Hiiri ja näppäimmistö eivät ”kouluta” kenestäkään ampujaan, kuten eivät myöskään rallikuskia tai tenniksen pelaajaa. Jokainen oikeaa asetta käyttänyt voi vahvistaa tämän.

 Pelit ovat viihdettä, eivätkä ne siksi usein edes pyri ”opettamaan” mitään. Jos lapsi todella hankkii elämänohjeensa Angry Birdistä, ei syynä ole pelaamisen paljous, vaan vanhempien  kasvatuksen puute. Eikö olisi jo aika lopettaa helppojen syiden etsiminen ja hyväksyä, ettei Hyvinkään joukkosurmien kaltaisia tapahtumia voida estää pelejä tai aseita kieltämällä? Niiden takana ovat vaikeasti havaittavat ja hoidettavat yhteiskunnalliset ongelmat ja nuorten pahoinvointi, joiden korjaamiseen vaaditaan valtava määrä aikaa, rahaa ja jatkuvaa huomiota. Siinä on se kapea polku, jolla meidän on kuljettava saadaksemme muutoksen aikaan.

Niko Nikkilä
Kevään 2012 ylioppilas ja peliharrastaja
Lohja