Uskonto: Tökitään tikulla muurahaispesää

 Ooukei, olen tanssinut tämän aiheen ympärillä mielessäni jo jonkin aikaa. Eilen silmääni osuivat kaksi samaan aihepiirin kuuluvaa, ihan mielenkiintoista uutisaihetta; Vatikaanin uusimmasta ohjenuorasta ja uskontoa käsittelevästä tutkimuksesta.

 Eka uutinen: Ottaahan se päähän, mutta tässä vaiheessa on vaikea enää yllättyä mistään. Paavin viimeisin kielto Afrikan kristityille kondomin käyttöön liittyen pohjusti tietä aika hyvin tälle paukulle. Sinänsä harmittaa, että ilmeisesti eräs vähäisistä järkevästi toimivista amerikkalaisista kristillisjärjestöistä joutuu silmätikuksi. Toisaalta kirkon kanta on ihan järkeenkäypä. Hyökkäykset aborttia ja homoseksuaaleja vastaan ovat suunnilleen ainoa ristiretki, jota kirkko pystyy vielä tänä päivänä ylläpitämään. 

 Tunkeutuminen ihmisten kohtuihin ja makuuhuoneisiin antaa mahdollisuuden hallita ihmisen vahvinta ja perimmäistä olemusta, seksuaalisutta. Se myös karsii tehokkaasti vastustuksen joukosta ne ihmiset, joita asia ei suoraan koske. Tarpeeksi moni ei yksinkertaisesti jaksa tai uskalla ajatella näitä asioita perinpohjin ennen kuin ne tulevat omalle kohdalle. Seksuaalisuus on myös aihepiiri jonka kirkko on pitänyt hyppysissään aina alusta pitäen, joten sen ennalta-asettamilla arvoilla on vielä vaikutusta ja auktoriteettiä yhteiskunnassa.

 Toinen uutinen: Sekä ilon, että surun tunteita. Itsehän olen ateisti, joten luonnollisesti on hienoa nähdä ihmisten kääntyvän sille kannalle, jota itse pidän oikeana ja järkevänä vaihtoehtona. Samalla tiedän, ettei tällä mitään käytännön vaikutusta ole. Niin kauan, kuin vielä se pieni osa ihmisistä, jotka valtaa käsissään perustavat toimintansa uskonnolliseen ajatteluun, saamme seurata näiden ideologioiden helmiä keskuudessamme. Tähän kuuluvat käytännössä poliitikot, mutta myös intohimoiset uskonnolliset liikkeet ja johtajat. 

 Ja ongelmahan ei itseasiassa ole uskonto sinänsä, niin järjenvastainen maailmankatsomus kuin se onkin, vaan uskonniset järjestöt. On turha tuhahtaa autiomaan yksinäiselle fakiirille, mutta kun tuhansien ja miljoonien ihmisten kokoinen järjestö pohjustaa koko elämänsä puhtaalle uskolle, on lopputulos jo räjähdysaltis. Heitetään sekaan vielä ikävässä tapauksessa karismaattinen johtaja, joka näkee kyseisessä uskonnossa keinon hallita muita, niin olemme jo aika kivisellä polulla. Uskonto itsessään melkoisen harmiton, paikoitellen jopa toivoa antava kapistus, mutta se on liian usein vain vallanpitäjien työkalu ja ihmisten elämää kahlitseva myllynkivi. 

 Uskonto itsessään, fiktiona ja sosiaalisena ilmiönä, on minulle ainakin aivan järjettömän kiinnostavaa. Uskonnot heijastavat arvoja ja yhteiskunnallista käyttäytymistä ja ne ovat loputtomien myyttien, tarinoiden ja taide-elämysten lähde. Niiden voimaa koskettaa ihmisten syvimpiä tunteita, ja jopa hallita niitä, ei voi kuin ihailla ja hämmästellä. Ikävä kyllä ongelmia ilmenee siinä vaiheessa, kun ihmiset eivät halua erottaa uskonnollista ajattelua yhteiskunnallisesta päätöksenteosta.

 Vierailin tänä syksynä Italiassa, ja halusin ehdottomasti käydä myös Vatikaanissa. Koko valtion arkkitehtuuri, taideaarteet ja olemus oli henkeäsalpaava, siitä huolimatta ja juurikin siksi että sen koko olemassaolo perustui uskonnolle. Juuri tämä kävi mielessäni lukiessani näitä artikkeleita ja sai mieleni hieman alakuloiseksi. On sääli, että ideologia joka kykenee synnyttämään näin paljon kaunista, saa aikaan myös niin paljon vahinkoa. Samalla asian ironinen laita tuli selväksi; toisin kuin Jeesus, Paavi asustaa palatsissaan kuin kuningas samalla, kun monet hänen uskonnollisista alamaistaan kärsivät köyhyydestä. Mietin, tuleeko uskonto koskaan enää inspiroimaan tämän kaltaisa kulttuurillisia elämyksiä. Syntyykö taiteeseen tyhjiö, vai opimmeko arvostamaan tieteen ja järjen kauneutta samalla tavalla, kuin uskontoja?